Väkevä ja empaattinen sooloesitys oman voiman löytymisestä.
Siellä on lohtu ja rauha, irtipäästäminen, hiljaisuus lauha - ja paperinauha.
Pohjatar on esitys naisen väen voimasta, oman voiman löytämisestä. Esityksessä fyysinen ilmaisu ja visuaalisuus kietoutuvat näyttämöllisiksi metaforiksi kertoen Kalevalan Louhen tarinan naisen näkökulmasta höystettynä nukketeatterilla ja ripauksella mustaa huumoria. Esityksen maailma rakentuu paperista, jonka haurauteen elämä on jättänyt painavan jäljen, tahritut tarinat ja marinoidut muistot. Pohjatar on monitasoinen esitys, jossa voi nähdä tulkintoja hedelmättömyydestä ja kehollisen itsemääräämisoikeuden takaisinottamisesta. Ennen kaikkea se on tarina uskalluksesta nousta annettua osaa ylemmäs. Pohjatar kertoo rohkeudesta ottaa oma tarina ja elämä haltuun tuoden samalla valoa pimeyteen, iloa suruun ja lohtua lohduttomuuteen.
"En suostu muottiin, en laariin, en lokeroon, en sinun sanelemaksi enkä kielen kitkerän kirjaamaksi. Sukellan syvään itseeni, jätän järjen jälkeeni, tulen tunteen tuomaksi, sanan sallivan saattelemaksi."
Käsikirjoitus, ohjaus ja esiintyminen sekä visuaalinen suunnittelu ja nukenrakennus: Erika Malkki
Äänisuunnittelu ja sävellys: Aino Lehtovaara
Valosuunnittelu ja teknikko: Antti Kulmala
Puvustus: Anette Ahokas & Erika Malkki
Kuvat: Arttu Lehtovaara
Esityksen kesto: n. 60 min.
Kieli: sanaton
Suositusikäraja: 13+
IN ENGLISH
POHJATAR - Queen of the Underworld
Strong and empathic solo performance about finding one’s own strength.
POHJATAR is a performance about feminine power. It embraces femininity by telling the story of Louhi from the perspective of women. Louhi is a mythological matriarch from Finnish folklore. She is the ruler of death and destruction and has multiple counterparts in different cultures all over the world. In Pohjatar physical expression and visuality intertwine into a scenic metaphor, spiced up with puppetry and a touch of black humour.
The world of Pohjatar is built from paper, a strong, yet fragile material where life has left heavy stains and marinated memories. Pohjatar is a multi-layered performance that interprets bodily selfautonomy and infertility. Above all, it is a story of daring to rise beyond the given part and where the courage to take over one’s own story and life comes to the spotlight. Pohjatar finds light in the shadows, joy in the sorrow and consolation in the desolation.