Jesse Kaikuranta & Sointi Jazz Orchestra
Sunnuntai 29. marraskuu klo 18:00 - 19:15
Konepajan näyttämö, Helsinki
Marraskuun lopussa Sointi Jazz Orchestra saa solistivieraakseen yhden Suomen rakastetuimmista laulajista, Jesse Kaikurannan. Kaikurannan vahva tulkinta, sielukas ääni ja vangitseva lavakarisma kohtaavat Sointi Jazz Orchestran ainutlaatuisen soundin konsertissa, joka tarjoaa sykähdyttäviä elämyksiä niin jazzin kuin laulumusiikin ystäville.
Illan ohjelmistossa kuullaan Kaikurannan omia rakastettuja kappaleita uusina, orkesterille sovitettuina versioina sekä helmiä suomalaisesta jazzkaanonista. Mukana on teoksia muun muassa Jukka Linkolan ja Eero Koivistoisen tuotannosta sekä tarkoin valittuja, väkeviä cover-tulkintoja, jotka saavat uuden elämän Sointi Jazz Orchestran persoonallisessa kokoonpanossa.
Luvassa on ainutlaatuinen konsertti, jossa herkkyys, voima ja musiikillinen kunnianhimo kohtaavat. Tule kokemaan kahden omaäänisen tulkitsijan vaikuttava yhteiskonsertti ja anna musiikin viedä mukanaan.
Jesse Kaikuranta on upea tulkitsija, jonka levollinen ääni on todella valloittanut suomalaisten sydämet. Jo 2000-luvun alusta asti esiintynyt suurten tunteiden tulkki nousi koko kansan tietoisuuteen vuoden 2012 The Voice of Finland -kilpailun ja sitä seuranneen “Vie mut kotiin” -debyyttialbuminsa myötä. Triplaplatinaa myyneen ja viisi Emma-ehdokkuutta kahmineen albumin nimikkokappale “Vie mut kotiin” sekä sinkut “Järjetön rakkaus” ja “Näytän sulle rannan” nousivat kaikki valtaviksi hiteiksi.
Syksyllä 2013 perustettu Sointi Jazz Orchestra on yksi Suomen kiinnostavimmista jazz-orkestereista. SJO tunnetaan tarkkaan kuratoiduista konserttikokonaisuuksistaan ja ennakkoluulottomasta otteestaan uuteen musiikkiin.
Konepajan näyttämö • Aleksis Kiven katu 17, 00510 Helsinki, Suomi