”Muistaminen... se on kuin työntäisi kätensä tuleen.” (Svetlana Aleksijevitš, Sinkkipojat)

Suomen kantaesitys tiistaina 23.4.2024 klo 19.00 Vuosaaren entisessä lukiossa, VUOSAARENTIE 7.

Svetlana Aleksijevitšin dokumentaarinen teos SINKKIPOJAT kertoo Neuvostoliiton hyökkäyksestä Afganistaniin 1979–1989. Afganistanin sotaan otti osaa yli puoli miljoonaa neuvostosotilasta, ja sen tuloksena kuoli noin 1,3 miljoonaa afgaania ja 6 miljoonaa joutui pakolaiseksi.

Afganistanin sota on Venäjällä täysin unohdettu sota. Siitä ei puhu kukaan eikä sitä muista kukaan, sillä se ei sovi Suureen Kertomukseen.

”Vuonna -83 palasin Moskovaan. Siellä elettiin kuin sotaa ei olisi ollutkaan. Eikä sitä ollutkaan – metrossa suudeltiin ja naurettiin… Kyselin ihmisiltä: – Tiedätkö kuinka monta vuotta Afganistanin sota on jatkunut? – En, en tiedä... – Jaa, ehkä kaksi... – Ai onko jossain sota? Todellako...”

Svetlana Aleksijevitšin SINKKIPOJAT julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1989. Teos oli aikansa bestseller. Neuvostoliiton kuolinkouristukset olivat alkaneet ja glasnostin myötä puolueen ote tiedonvälityksestä heikkeni. Dokumenttiromaani iski lujaa neuvostoihmisen tajuntaan, sillä se paljasti kansalaisille Afganistanin sodan todellisuuden.

Teoksessa äänen saavat sotaan osallistuneet ihmiset – sotilaat, lääkärit, rintaman siviilityöntekijät – sekä sotaan osallistuneiden ihmisten äidit ja vaimot. Sotilaat olivat lähteneet rintamalle suorittamaan urotekoja, mutta palasivat sieltä unohdettuina, hyljättyinä ja vammautuneina. Kyseessä ei ollutkaan Suuri Isänmaallinen Sota kuten toisen maailmansodan aikana.

”Minä vihaan sotaa ja ajatusta siitä, että yhdellä ihmisellä on oikeus päättää toisen ihmisen elämästä.”

Svetlana Aleksijevitš kertoo ihmisen kärsimyksestä ja samalla hän kirjoittaa tulevaisuudesta. SINKKIPOIKIEN henkilöt kertovat pasifistista tarinaa, joka ei vastaa virallista kertomusta.

SINKKIPOJAT – NÄYTELMÄ SODASTA on toinen osa HELSINKI 98:n Aleksijevitš-sarjassa. Näytelmäsarjan aloitti NEUVOSTOIHMISEN LOPPU, jonka ensi-ilta oli syksyllä 2023 ja sitä esitettiin 58 kertaa loppuunmyydyille saleille. Esitys jatkuu 26.8.2024.

Tuotanto on osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa Maailma näyttämölle -hanketta.

HELSINKI 98 on teatteriryhmä, joka tutkii kysymystä: ”Mitä taide voi olla 24.2.2022 jälkeen?”

TYÖRYHMÄ

Kirjailija: Svetlana Aleksijevitš
Suomennos ja sovitus: Ohjaaja ja Martti-Tapio Kuuskoski
Rooleissa: Sami Lanki, Emilia Neuvonen, Elli Närjä, Maksim Pavlenko
Ohjaus, tuotanto: Ohjaaja
Lavastus, videot, valot, juliste: Pavel Semtšenko
Puvut, maskeeraus: Anis Kronidova
Äänisuunnittelu: Ville MJ Hyvönen
Liikekoreografia: Ilkka Lampi
Markkinointi ja pr: Elli Närjä
Tuotanto: HELSINKI 98

Yhteistyössä: sadsongskomplex:fi ja InterLab ry

Kesto yhtensä 2 t 20 min (väliaika 15 min). (Pituus tarkentuu lähempänä ensi-iltaa.)

Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.

Esityksen ohjaaja ei halua nimeään julkisuuteen Venäjän sodan takia.

Huomio! Myöhästyneitä emme voi ottaa esitystilaan.

Muutokset mahdollisia.

Tulo-ohjeet:
Metrolla: Vuosaaren asema, käänny metron Columbus-uloskäynnistä vasemmalle ja kävele parisataa metriä kohti Vuotalon pääsisäänkäyntiä. Sitä vastapäätä on Vuosaaren entinen lukio – Vuosaaren tilajakamo. Kävelet 100 metriä ja saavut esityspaikalle. Matka metrolta kävellen vie 3 minuuttia.
Autolla: Vuosaarentie 7:n kohdalla on parkkipaikka.

Svetlana Aleksijevitš (s. 1948) on Ukrainassa syntynyt valkovenäläinen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016. ”Palkinto myönnetään hänen moniäänisille kirjoituksilleen, jotka ovat muistomerkki aikamme kärsimykselle ja rohkeudelle.”

Aleksijevitšin tyylilaji on dokumentaarinen proosa, jossa hän tutkii Utopian eli kommunistisen Neuvostoliiton tuhoutumista. Sadoista ja tuhansista haastatteluista kootut pienen ihmisen henkilökohtaiset tarinat historian käännekohdissa ovat synnyttäneet kuuluisat romaanit Sodalla ei ole naisen kasvoja (1985), Sinkkipojat (1991), Tšernobylista nousee rukous (1997) sekä Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia (2013). Tänä päivänä Svetlana Aleksijevitšin tuotanto on kielletty Valko-Venäjällä, ja hän elää maanpaossa Berliinissä.