Viirus GUEST: Body Talks

Tiistai 29. lokakuu klo 19:00

Teater Viirus • Välimerenkatu 14, 00220 Helsinki, Uusimaa, Suomi

Lipunmyynti verkossa on loppunut.

Tanssiteatteria fyysisen vamman kanssa kasvamisesta

Ahvenanmaalainen Linnea Sundblom oli kymmenen päivän ikäinen, kun hän sai kohtauksia, jotka johtivat toispuolihalvaukseen. Body Talks on tanssiteatteria ja fyysisesti vammaisen ihmisen kasvutarina. Esityksessä tanssi, liike, fysioterapeutin potilaskertomukset ja nuoren tytön päiväkirjat yhdistyvät rehelliseksi, koskettavaksi ja läheiseksi kokemukseksi.

Näytelmä oli alun perin Linnean taiteellinen lopputyö Teatterikorkeakoulussa Helsingissä, ja sitä on sen jälkeen esitetty näyttämöillä sekä Suomessa että ulkomailla.

Linnea kertoo omin sanoin Body Talks -teoksesta:
”Kun aloitin Teatterikorkeakoulun, ei ollut itsestään selvää, että lopputyöni käsittelisi omaa vammaisuuttani. Olen aina ajatellut, että kehoni on mitä on, se on ollut matkassa 30 vuotta ja se vain on ollut, miksi minun pitäisi altistaa kehoani enemmän kuin on tarpeen? Mutta kohdatessani useita kertoja ihmisiä, joilla on samanlaisia tarinoita, halusin myös kertoa omani, sillä jos he pystyivät inspiroimaan minua, ehkä minä voin inspiroida jotain toista.”

Lisätietoa esityksestä Viiruksen kotisivuilla:
https://www.viirus.fi/fi/esitykset/body-talks

Teater Viirus • Välimerenkatu 14, 00220 Helsinki, Uusimaa, Suomi

Google Map of Välimerenkatu 14, 00220 Helsinki, Uusimaa, Suomi

Teater Viirus

09440224

biljetter@viirus.fi