Maanantai 31. maaliskuu klo 19:00
Pyhän Laurin Kappeli, Tunturi-Lappi
Mieskuoro Könsikkäät konsertoi taas Äkäslompolon Pyhän Martin kappelissa. Viime vuonna kappelin sali myytiin täyteen, joten varmista tänä vuonna paikkasi ja osta lippusi jo ennakkoon!
Vuonna 1991 Helsingin Laajasalossa perustettu mieskuoro Könsikkäät on konsertoinut paljon paitsi kotipaikkakunnallaan, myös Suomessa ja ulkomailla. Omien konserttien lisäksi esiintymisiä on ollut myös monien kotimaisten kärkiartistien kanssa ja esimerkiksi taustakuorona laajemmissa produktioissa.
Kuoron ohjelmistossa on laaja repertuaari paitsi perinteisempää materiaalia, myös runsaasti viihteellisempää ohjelmistoa ja kuoron jäsenten Petri Laaksosen ja Ilppo Lukkarisen omia sävellyksiä.
"Tämä on kolmas vuosi peräkkäin, kun teemme kevätkonsertteja tunturimaisemissa. Laulamisen lisäksi meitä vetävät tänne tietenkin myös ladut, rinteet ja tunturit", fiilistelee ykkösbasso Tuomas Sointu.
Lippu 15 €. Lipunmyynti ovelta ennen konserttia klo 18 alkaen (kortti, mobilepay, käteinen) ja ennakkoon täältä.
“Näissä konserteissa on yleisöllä ollut tapana viihtyä”, sanoo kuoron johtaja Ilppo Lukkarinen.
Pyhän Laurin Kappeli • 95970 Tunturi-Lappi, Lappi, Suomi