Kokeellisen teatterin iltama - Paha-teatteri
Ovet aukeavat klo 15:00. Iltaman virallinen ohjelma alkaa klo 16:00.
Kupla, Espoo
Kokeellisen teatterin iltama
Paha kutsuu sinut Kokeellisen teatterin iltamaan, Espoon Kuplaan lauantaina 24.10.
Kokeellisen teatterin iltama on toista kertaa järjestettävä vapaan taidekentän taiteilijoiden ja teatterin ystävien yhteisöllinen tapahtuma, joka rakentuu nuorten teatterintekijöiden luomien esityksien ympärille. Iltamassa kuullaan lisäksi teoksien tekijöiden haastatteluja, avointa keskustelua sekä musiikkia yhden syksyisen illan ajan Espoon kaupungin Kupla -tapahtumatilassa.
Tänä syksynä iltamassa kokoonnutaan esittävän taiteen, tutkimisen ja kokeilemisen lisäksi kaipuun tematiikan äärelle. Luvassa on 6 erilaista esitystä, jotka saavat rikkoa totuttua, haastaa tuttuja tapoja sekä etsiä uusia keinoja esiintyä yleisön edessä. Päivä ja ilta rakentuvat ainutlaatuisista esityksistä ja hetkistä, joissa taiteen ja kaipuun äärelle voi pysähtyä hetkeksi tai viipyillä pidempään.
Iltama täynnä kaipuuta
Kaipuu ihmisten välillä, kaipuu aikaan, paikkaan, kehoon, identiteettiin, kieleen. Poliittinen, ekologinen, teknologinen, hengellinen, filosofinen vai taiteellinen kaipuu?Kaipuu joka on mahdoton. Kaipuu tunteena, toimintana, materiaalina, rakenteena. Ristiriitana.
Sanalle kaipuu ei ole vain yhtä käyttökohdetta, eikä kaipuulle yhtä kohdetta. Kokeellisen teatterin iltaman tarkoituksena ei ole löytää kaipuulle absoluuttista suuntaa, merkitystä tai kuvausta, vaan tutkia sitä teoksilla, jotka uskaltavat viipyä kaipuun äärellä, haasta kaipuuta, tai kääntä kaipuun yllättävään suuntaan. Mitä kaipuu odottaa? Mitä kaipuusta puuttuu? Mitä kaipuu ei voi saavuttaa?
ILTAMAN TEOKSET
Kuunpa saisin sinut - Laura Jonsson
Irina - Tuike Oja
KOKOVARTALOPASKA - Vilma Paananen
Rakkaus (1) - Aleksi Elo
Kaipuupuu - Sebastian Lindström & Yoandy Jimeno
Pitkät viiveet, ratkaisevat hetket - Aapo Savisaari
Liput
30€ Kannatuslippu
24€ Peruslippu
14€ Alennuslippu (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, varushenkilöt)
10€ Teatterialan ammattilaiset
Tarjoamme iltamaan lisäksi vapaahintaisia solidaarisuuslippuja.
Ikäraja
Tapahtuma on avoin kaikille aikavälillä 15:00 - 16:00. Tilan
Ajankohta
Lauantaina 24.10.2026 klo 15:00-00:00
Ohjelma
15:00 - Ovet aukeavat
16:00 - Iltaman ensimmäinen osuus - 3 teosta
18:00 - Paneelikeskustelu - Iltaman taiteellinen johtaja Edu Nieminen ja esiintyjät
19:00 - Iltaman toinen osuus - 3 teosta
20:30 - Paneelikeskustelu
21:00 - Musiikkiesiintyjä
22:00 - DJ ja kaipuun tanssilattia
00:00 - Iltama päättyy
Sijainti
Tapahtumatila Kupla
Kauppamiehentie 7, 02100 Espoo.
Esitystilan ovet aukeavat klo 15:00.
Lisätiedot / kyselyt / ryhmävaraukset
[email protected]
Kupla • Kauppamiehentie 7, 02100 Espoo, Uusimaa, Suomi